1.1 Oikeus sosiaaliturvaan ja syrjinnän kielto

Jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslain mukaan oikeus sosiaaliturvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Tämän lisäksi perustuslaki velvoittaa valtiota ja hyvinvointialueita turvaamaan jokaiselle oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Yksilön tarpeista on huolehdittava siten, että oikeus ihmisarvoiseen elämään toteutuu.

Suomi ratifioi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja yleissopimuksen valinnaisen lisäpöytäkirjan vuonna 2016. Sopimuksella Suomi on sitoutunut siihen, että vammaisille taataan täysimääräiset ihmisoikeudet. Sopimuksessa keskeistä on vammaisuuden perusteella tapahtuva syrjinnän kielto. Sopimus vahvistaa vammaisten asemaa aktiivisina jäseninä osana ympäröivää yhteiskuntaa.

(Suomen perustuslaki, YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus)

1.2 Syrjintään puuttuminen

Perustuslaissa ja useissa Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa säädetään yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta. Näitä perus- ja ihmisoikeussäännöksiä täsmentää yhdenvertaisuuslaki, jossa on yhdenvertaisuuden edistämistä, syrjinnän kieltoa ja syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa koskevat säännökset. Syrjinnässä voi joskus olla kyse myös rikosasiasta.

Yhdenvertaisuuslaki kieltää laajasti syrjinnän henkilöön liittyvän syyn (esimerkiksi terveydentilan tai vammaisuuden) perusteella kaikessa julkisessa ja yksityisessä toiminnassa yksityis- ja perhe-elämää sekä uskonnonharjoitusta lukuun ottamatta.

Välitön syrjintä tarkoittaa sitä, että jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn johdosta epäsuotuisammin kuin muita vastaavassa tilanteessa olevia. Välittömän syrjinnän lisäksi yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää ovat välillinen syrjintä (näennäisesti yhdenvertainen kohtelu, joka johtaa tosiasiallisesti syrjivään lopputulokseen), henkilön ihmisarvoa loukkaava häirintä, kehottaminen syrjintään sekä vammaisten henkilöiden kohtuullisten mukautusten epääminen.

Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. On esimerkiksi kiellettyä syrjiä lapsen vanhempaa lapsen sairauden tai vamman vuoksi.

Eriarvoinen kohtelu voi laissa säädetyillä edellytyksillä olla oikeutettua. Esimerkiksi syrjinnälle alttiiden ryhmien kuten vammaisten henkilöiden positiivinen erityiskohtelu, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen taikka syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen, on yhdenvertaisuuslain mukaan sallittua.

Työnantajien, koulutuksen järjestäjien, viranomaisten sekä tavaroiden tai palveluiden tarjoajien kuten kauppojen, ravintoloiden tai hotellien tulee yhdenvertaisuuslain mukaan tehdä kohtuullisia mukautuksia. Mukautusten avulla vammainen henkilö voi asioida yhdenvertaisesti muiden kanssa viranomaisasioissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Tämä edistää vammaisten henkilöiden tosiasiallista yhdenvertaisuutta.

Yhdenvertaisuuslain noudattamista valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työelämää koskevien yksittäistapausten osalta työsuojeluviranomaiset. Yhdenvertaisuusvaltuutettu, syrjintää kohdannut henkilö itse tai hänen suostumuksellaan yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö voi viedä syrjintätapauksen yhdenvertaisuuslautakunnan tutkittavaksi. Lautakunta voi antaa syrjintävalituksen johdosta syrjinnän jatkamisen kieltäviä tai yhdenvertaisuuslain mukaisten velvoitteiden täyttämiseen määrääviä päätöksiä.

Lainvastaisen syrjinnän kohteeksi joutuneella on myös oikeus hakea hyvitystä häntä syrjineeltä viranomaiselta, työnantajalta, koulutuksen järjestäjältä tai tavaroiden tai palveluiden tarjoajalta. Koska hyvitystä haetaan käräjäoikeudessa nostettavalla kanteella, siihen liittyy oikeudenkäyntikuluriski.

(Perustuslaki, Yhdenvertaisuuslaki, Rikoslaki)

1.3 Viranomaisilla on velvollisuus neuvoa

Kaikkien viranomaisten on kohdeltava asiakkaita tasapuolisesti, asianmukaisesti ja puolueettomasti. Heidän kielenkäyttönsä on oltava asiallista ja ymmärrettävää. Tämä koskee asiointia niin kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla ja Kelassa kuin lakisääteisiä työeläke-, tapaturma- ja potilasvahinkovakuutusasioita hoitavia tahoja.

Asiakkaille on annettava maksutonta neuvontaa hakemusten laatimisessa ja muutoksenhaussa. Neuvontavelvollisuus on kuitenkin rajoitettu kunkin viranomaisen omaan toimialaan. Jos asia ei kuulu kyseessä olevan viranomaisen toimialaan, viranomaisen on ohjattava asiakas ottamaan yhteyttä oikeaan tahoon.

Mikäli asia on tullut vireille viranomaisen aloitteesta (esimerkiksi oikaisu, takaisinperintä, tarkistus) eikä asiakas vamman tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi, tulkitseminen ja kääntäminen ovat viranomaisen vastuulla. Asiakkaan vireille panemissa asioissa tulkitsemis- ja kääntämisvastuu on viranomaisilla silloin, kun kyse on perustoimeentulon turvaamisesta muun muassa työkyvyttömyyden ja sairauden vuoksi.

Asiakkailla on oikeus saada tietoa kaikista viranomaisen hallussa olevista heitä itseään koskevista asiakirjoista. Tieto asiakirjan sisällöstä on pääsääntöisesti annettava pyydetyllä tavalla esimerkiksi suullisesti tai antamalla asiakirja nähtäväksi tai kopioitavaksi.

(Hallintolaki, Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta)

1.4 Asiakkaana sosiaalihuollossa

Sosiaalihuoltoa järjestettäessä asiakkaan etu on aina ensisijainen. Etua arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa asiakkaan hyvinvointi, itsenäinen suoriutuminen sekä omatoimisuuden vahvistuminen. Tämän lisäksi tulee kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri palvelut vaikuttavat asiakkaan ja hänen perheensä kokonaistilanteeseen. Tuen ja palveluiden tulee olla asiakkaan tarpeisiin nähden oikea-aikaista, oikeanlaista ja riittävää. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen.

Hyvinvointialueen on huolehdittava neuvonnan ja tiedottamisen järjestämisestä sosiaalipalveluja ja sosiaaliturvaetuuksia koskevissa kysymyksissä. Sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi jokapäiväiseen elämään, asumiseen ja taloudelliseen selviytymiseen sekä lapsen tasapainoiseen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyen. Tämän lisäksi niiden tulee vastata tuen tarpeisiin, jotka johtuvat päihteiden käytöstä, mielenterveysongelmasta tai muusta sairaudesta, vammasta, ikääntymisestä tai toimintakyvyn laskusta, lähisuhde- tai perheväkivallasta, äkillisestä kriisitilanteesta tai läheisen tuen tarpeesta. Sosiaalipalvelujen tulee ehkäistä asiakkaan syrjintää ja tukea hänen osallisuuttaan.

Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet ja näkemykset sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.

Sosiaalihuollon asiakkaalle on nimettävä asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. Omatyöntekijää ei tarvitse nimetä, jos asiakkaalle on jo nimetty muu palveluista vastaava työntekijä tai nimeäminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

Asiakkaalle on annettava kirjallinen päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Päätös on toimeenpantava viipymättä kiireellisissä tapauksissa ja muuten ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.

Jos sosiaalihuollon henkilöstö ei hallitse asiakkaan käyttämää kieltä tai asiakas ei aisti- tai puhevian tai muun syyn vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta ja tulkin hankkimisesta. Osalla asiakkaista saattaa olla oikeus lakisääteiseen tulkkauspalveluun.

Asiakkaan tai hänen laillisen edustajansa on annettava sosiaalihuollon edustajalle ne tiedot, joita tämä tarvitsee sosiaalihuollon järjestämisessä ja toteuttamisessa.

(Sosiaalihuoltolaki, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista)

1.4.1 Erityistä tukea tarvitseva henkilö

Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden edun toteutumiseen. Erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita. Henkilö voi olla tilanteessa, jossa hän ei itse kykene hakemaan tarvitsemaansa apua tai sen saaminen on vaarassa estyä, koska hän ei kykene riittävissä määrin antamaan tai vastaanottamaan avun saamiseksi tarvittavaa tietoa. Vaikeudet voivat johtua kognitiivisesta tai psyykkisestä vammasta tai sairaudesta, vakavasta päihdeongelmasta, useasta yhtäaikaisesta tuen tarpeesta tai muusta vastaavasta syystä. Tällainen muu syy voi olla esimerkiksi puutteellinen kielitaito yhdistettynä traumaattiseen kokemukseen.

Lapsi voi tarvita erityistä tukea edellä mainittujen syiden lisäksi sen vuoksi, että kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai hän itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään.

Korkeaan ikään liittyvä tuen tarve ei yksinään ole peruste sosiaalihuoltolain mukaiseen erityisen tuen saamiseen.

Se, onko henkilö lain tarkoittamalla tavalla erityistä tukea tarvitseva henkilö, harkitaan ja ratkaistaan aina tapauskohtaisesti.

Hyvinvointialueen sekä kunnan viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden sekä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä.

(Sosiaalihuoltolaki, Vanhuspalvelulaki)

1.4.2 Palvelutarpeen arviointi

Palvelutarpeen arviointi tarkoittaa henkilön tuen ja palvelujen tarpeen selvittämistä. Arvioinnilla varmistetaan, että palvelua tarvitsevat ihmiset saavat apua ajoissa. Samalla tulee tarjota tietoa palveluista ja opastaa niiden hakemiseen.

Kiireellisissä tilanteissa sosiaalipalvelujen tarve on arvioitava viipymättä. Muissa kuin kiireellisissä tilanteissa palvelutarpeen selvittely on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä asiakkaan yhteydenotosta, kun kyseessä on:

• 75 vuotta täyttänyt henkilö
• Kelasta ylintä hoitotukea saava henkilö
• Vammaispalvelulain mukainen vammainen henkilö
• Toimeentulotuen hakija
• Lastensuojelun tarpeessa mahdollisesti oleva lapsi
• Erityistä tukea tarvitseva lapsi

Palveluntarpeen arviointia voi pyytää henkilö itse, hänen omaisensa, laillinen edustajansa tai muu henkilö tai viranomainen. Yleisimmin arvioitavaksi tulee henkilön oikeus koti-, asumis- ja laitoshoidon palveluihin, vammaispalveluihin, omaishoidon tukeen ja toimeentulotukeen. Usein palvelutarpeen arvioiminen edellyttää moniammatillista yhteistyötä.

Palvelutarpeen arviointi ei sinänsä johda palvelujen myöntämiseen, vaan palveluja on erikseen haettava. Palvelujen järjestäminen edellyttää asianmukaisen palvelusuunnitelman laatimista.

(Sosiaalihuollon asiakaslaki, Sosiaalihuoltolaki, Vammaispalvelulaki)

1.4.3 Asiakas- ja palvelusuunnitelma

Kun järjestetään sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, asiakkaalle tehdään asiakassuunnitelma. Vammaispalvelulain perusteella palveluja järjestettäessä käytetään termiä palvelusuunnitelma. Omaishoidon tuesta on puolestaan laadittava yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Käytännössä on kyse lähes samasta suunnitelmasta. Asiakas- ja palvelusuunnitelmalla täydennetään palvelutarpeen arviointia sekä tuetaan asiakkaan omatoimista suoriutumista. Suunnitelma on laadittava aina, paitsi jos kyseessä on tilapäinen neuvonta tai jos se jostain muusta syystä on ilmeisen tarpeeton.

Asiakassuunnitelma tehdään yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaistensa tai edustajiensa kanssa asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Sosiaalihuollon edustajan on selvitettävä vaihtoehdot asiakkaan tilanteen tukemiseksi. Erilaisten palveluvaihtoehtojen selvittäminen tapahtuu luontevasti asiakassuunnitelman laatimisen yhteydessä. Asiakkaan etu, toiveet ja yksilölliset tarpeet sekä mielipiteet on otettava huomioon palveluja ja tukitoimia järjestettäessä.

Ennen suunnitelman laatimista on asiakkaalle selvitettävä ymmärrettävällä tavalla hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot palvelujen järjestämiseksi. Hänelle on selvitettävä asiakassuunnitelmaan sisältyvien palvelujen maksujen suuruus ja mistä ne muodostuvat.

Asiakkaan on hyvä ennen suunnitelman laatimista hankkia tarpeelliset lääkärinlausunnot sekä muut tarvittavat selvitykset ja asiakirjat.

Asiakassuunnitelmaan on kirjattava:

• asiakkaan ja ammattilaisen arvio tuen tarpeesta sekä tarvittavista palveluista ja toimenpiteistä
• omatyöntekijän arvio palveluista ja niiden kestosta
• tieto kuinka usein asiakas ja omatyöntekijä tapaavat
• asiakkaan ja työntekijän arvio asiakkaan vahvuuksista ja voimavaroista
• asiakkaan ja työntekijän yhdessä asettamat tavoitteet
• arvio asiakkuuden kestosta
• tiedot yhteistyötahoista
• tieto seurannasta ja arvioinnista

Mikäli asiakkaan palvelutarve on runsas, voi olla hyvä kokoontua useampaan kertaan laatimaan asiakassuunnitelmaa. Se on tarvittaessa sovitettava yhteen muihin vastaaviin suunnitelmiin kuten esimerkiksi kuntoutussuunnitelmaan. Asiakkaan suostumuksella voidaan laatia yksi yhteinen suunnitelma, joka koskee myös muita palveluja ja tukitoimia.

Asiakassuunnitelma ei ole päätös jonkun palvelun tai tukitoimen järjestämisestä. Siksi suunnitelman laatimisen yhteydessä asiakasta on neuvottava, miten suunnitelmaan kirjattuja palveluja ja tukitoimia haetaan. Lähtökohtaisesti asiakassuunnitelmaan kirjatut palvelut ja tukitoimet tulee myöntää asiakkaalle. Hakemus voidaan hylätä vain erityisen perustelluista syistä.

Lisätietoa asiakas- ja palvelusuunnitelmasta THL:n sivuilta.

(Sosiaalihuollon asiakaslaki, Sosiaalihuoltolaki, Vammaispalvelulaki, Vanhuspalvelulaki)

1.4.4 Sosiaaliasiamies

Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita sosiaalilainsäädännön soveltamisessa, auttaa muutoksenhaussa sekä tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista. Sosiaaliasiamiehen tehtäviin kuuluu myös avustaminen muistutuksen laatimisessa, jos asiakas on tyytymätön saamaansa kohteluun. Jokaisen hyvinvointialueen on nimettävä sosiaaliasiamies. Sosiaaliasiamiehen yhteystiedot saa hyvinvointialueelta.

(Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista)

1.5 Potilaana terveydenhuollossa

Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Potilasta on kohdeltava ihmisarvoa loukkaamatta sekä hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioittaen. Hoidossa ja kohtelussa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon potilaan äidinkieli sekä hänen yksilölliset tarpeensa ja kulttuurinsa. Terveyden- ja sairaanhoitoa toteutettaessa on tarvittaessa laadittava tutkimusta, hoitoa, lääkinnällistä kuntoutusta koskeva tai muu vastaava suunnitelma.

Potilaan on saatava ymmärrettävä selvitys terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista. Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä tai potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta. Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, on häntä mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla.

Jos täysi-ikäinen potilas ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan, potilaan laillista edustajaa, lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa. Jos selvitystä ei saada, on potilasta hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena.

Alaikäisen potilaan mielipide on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, on häntä hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Mikäli alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, on häntä hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.

Potilaan on hyvä varmistaa, että kaikki olennaiset hänen terveydentilaansa koskevat tiedot ovat hoitotahon käytettävissä ja virheettömiä. Lisätietoa potilasturvallisuudesta THL:lta ja Potilaan oppaasta.

(Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, Terveydenhuoltolaki)

1.5.1 Terveys- ja hoitosuunnitelma

Potilaalle tulee tehdä tarvittaessa terveys- ja hoitosuunnitelma kiireettömissä hoidoissa. Terveys- ja hoitosuunnitelma tulee tehdä yhteistyössä potilaan kanssa. Suunnitelmaan kootaan potilaan kannalta tärkeät sairaudet ja terveysongelmat, riippumatta siitä hoidetaanko niitä terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa vai keskussairaalassa. Suunnitelma sisältää hoidon tarpeen, tavoitteiden ja keinojen lisäksi potilaan kokonaisterveyttä kuvaavat tiedot diagnooseista ja lääkityksestä.

Terveys- ja hoitosuunnitelma on erityisen hyödyllinen useita sairauksia sairastavien potilaiden kohdalla, koska hoitoa toteutetaan usein monen asiantuntijan avulla. Potilas voi tarkistaa terveys- ja hoitosuunnitelmasta, miten tulee toimia ja keneen tulee olla yhteydessä ongelman tai sairauden pahetessa. Suunnitelma auttaa niin potilasta kuin terveydenhuoltohenkilöstöä pysymään ajan tasalla hoitoon liittyvissä asioissa.

Terveys- ja hoitosuunnitelma liitetään Kanta-palveluun, jossa se on potilaan nähtävillä. Suunnitelmaa voidaan käyttää potilaan luvalla kaikissa niissä hoitopaikoissa, joissa hän asioi. Tämä edistää osaltaan myös potilaan oikeutta valita oma hoitopaikkansa.

Tutustu laajemmin terveys- ja hoitosuunnitelmaan THL:n julkaisussa.

(Terveydenhuoltolaki, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista)

1.5.2 Hoitopaikan valinta

Julkisen terveydenhuollon potilaalla on mahdollisuus valita terveyskeskus, terveysasema ja julkisen erikoissairaanhoidon toimintayksikkö Suomessa. Valinta voi kohdistua samanaikaisesti vain yhteen terveysasemaan, ja uuden valinnan voi tehdä aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä valinnasta. Erikoissairaanhoidon yksikkö valitaan yhteisymmärryksessä lähetteen tekevän lääkärin tai hammaslääkärin kanssa.

Jos henkilö asuu tai oleskelee säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti kotikuntansa ulkopuolella työn, opiskelun, vapaa-ajanvieton, lähiomaisen tai muun läheisen asumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi, hän voi käyttää hoitosuunnitelmansa mukaisen hoidon toteuttamiseen muuta terveyskeskusta tai julkisen erikoissairaanhoidon toimintayksikköä.

Potilaalla on mahdollisuus valita häntä terveydenhuollon yksikössä hoitava laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, mikäli se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Potilaan jatkohoito on toteutettava siten, että hänet ohjataan häntä aiemmin hoitaneen lääkärin tai hammaslääkärin hoitoon, aina kun se hoidon asianmukaisen järjestämisen kannalta on mahdollista.

(Terveydenhuoltolaki)

1.5.3 Kiireettömään ja kiireelliseen hoitoon pääsy

Kiireetöntä hoitoa koskevassa asiassa terveyskeskukseen on saatava virka-aikana arkipäivisin yhteys välittömästi puhelimella tai terveysasemalla tulee vaihtoehtoisesti olla käytössään takaisinsoittopalvelu.

Terveydenhuollon ammattihenkilön on tehtävä hoidon tarpeen arviointi viimeistään kolmantena arkipäivänä yhteydenotosta. Perusterveydenhuollossa hoitoon on päästävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hoidon tarpeen toteamisesta. Suun terveydenhuollossa tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa enimmäisaika voidaan ylittää enintään kolmella kuukaudella, jos hoidon antamista voidaan lykätä perustellusta syystä potilaan terveydentilaa vaarantamatta.

Jos erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi edellyttää erikoislääkärin arviointia tai tutkimuksia, on arviointi ja tutkimukset tehtävä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaalaan. Lähete tulee käsitellä kolmessa viikossa. Tarpeelliseksi todettuun erikoissairaanhoitoon on päästävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa.

Kiireettömään hoitoon pääsyn turvaamiseksi ja hoidonporrastuksen toteutumiseksi on sosiaali- ja terveysministeriössä laadittu erikoisalakohtaiset yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit (Yhtenäiset kiirettömän hoidon perusteet. STM:n julkaisuja 2019). Lisäksi hoidossa noudatetaan Käypä hoito -suosituksia.

Kiireellinen sairaanhoito, mukaan lukien kiireellinen suun terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito ja psykososiaalinen tuki, on annettava potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista.

Kiireellisen hoidon antamista varten hyvinvointialueen on järjestettävä ympärivuorokautinen päivystys. Perusterveydenhuollon päivystys järjestetään yhteispäivystyksenä erikoissairaanhoidon kanssa. Ympärivuorokautinen päivystys järjestetään suurten terveyskeskusten ja sairaaloiden yhteydessä.

(Terveydenhuoltolaki, Sosiaalihuoltolaki, Päivystysasetus)

1.5.4 Hoitoon hakeutuminen ulkomaille

Suomessa sairausvakuutettu henkilö voi hakeutua suunnitellusti hoitoon ulkomaille joko ennakkoluvan kanssa tai sitä ilman. Lue lisää Sosiaaliturvaoppaan Kansainvälinen sosiaaliturva -osiosta.

1.5.5 EU-kansalaisen hoito Suomessa

Kiireellinen hoito on annettava potilaan kansallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Kiireellisen hoidon tarpeen määrittelee lääkäri. Potilaalta peritään asiakasmaksulain mukaiset potilasmaksut.

EU/ETA-etuuksiin ja sosiaaliturvasopimuksiin perustuvat oikeudet on osoitettava eurooppalaisella sairaanhoitokortilla/E-lomakkeella, sairausvakuutuskortilla tai passilla. Asiakasmaksut ovat samat kuin Suomessa asuvilla. EU:n ulkopuolella asuvilta potilailta peritään hoidon todelliset kustannukset.

Pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta lukuun ottamatta sopimukset tai asetus eivät sisällä määräyksiä potilaan siirtokustannuksista maiden välillä. Pohjoismaissa lähettävä sairaala huolehtii kuljetuksen järjestelyistä ja maksamisesta. Muihin maihin menevien sairaalasiirtojen maksaja ja järjestäjä pitää selvittää aina erikseen. Useimmiten ensisijaisena maksajana on potilaan vakuutusyhtiö.

Henkilö, jolla ei ole väestökirjanpidon mukaista kotipaikkaa Suomessa, voidaan ottaa kiireettömään hoitoon silloin, kun hänelle on myönnetty maksusitoumus.

Lisätietoa EU-terveydenhoito -sivustolta.

(Terveydenhuoltolaki, Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista)

1.5.6 Potilasvahingot

Suomessa sattuneiden potilasvahinkojen korvaamisesta huolehtii Potilasvakuutuskeskus, puh. 040 450 4590. Potilasvakuutus korvaa tutkimuksissa ja hoidoissa syntyneitä haittoja ja menetyksiä potilasvahinkolain mukaan. Vahinkoilmoitus on perusteltua tehdä silloin, kun tutkimuksesta tai hoidosta on aiheutunut henkilövahinko. Henkilövahingolla tarkoitetaan sairautta, ruumiinvammaa tai kuolemaa. Potilaan kannattaa keskustella ilmoituksen tarpeesta hoitavan lääkärin, hoitohenkilökunnan tai potilasasiamiehen (ks. luku 1.5.8) kanssa.

Potilasvahinkoilmoitus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta. Erityisestä syystä korvausta voi vaatia myöhemminkin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa hoidosta.

Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäätökseen tyytymätön voi pyytää ratkaisusuosituksen potilasvahinkolautakunnalta tai saattaa asiansa tuomioistuimeen.

Lisätietoja Liikenne ja -potilasvahinkolautakunnasta, puh. 010 198 200.

(Potilasvahinkolaki)

1.5.7 Lääkevahingot

Lääkevahinkovakuutusyhtiö, puh. 010 219 5712 (arkisin klo 10–15), korvaa Suomessa myydyistä tai kulutukseen luovutetuista lääkelaissa tarkoitetuista lääkkeistä aiheutuneita yllättäviä haittavaikutuksia. Lääkkeen aiheuttamasta vahingosta voi hakea rahallista korvausta lääkevahinkovakuutuksesta täyttämällä vahinkoilmoituslomakkeen. Ennen ilmoituksen tekemistä on hyvä keskustella asiasta hoitavan lääkärin, muun hoitohenkilökunnan tai potilasasiamiehen kanssa (ks. luku 1.5.8). Vahinkoilmoitus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa lääkkeen aiheuttaman vahingon syntymisestä. Korvausvaatimus on esitettävä viimeistään 10 vuoden kuluttua lääkkeen käytön lopettamisesta.

(Lääkelaki)

1.5.8 Potilasasiamies

Jokaisessa terveydenhuollon yksikössä on oltava nimetty potilasasiamies. Eri toimintayksiköillä voi olla myös yhteinen potilasasiamies.

Potilasasiamiehen tehtävänä on neuvoa potilaslain soveltamisessa sekä tiedottaa potilaan oikeuksista ja toimia potilaan oikeuksien edistämiseksi. Potilasasiamiehen tehtävänä on myös neuvoa ja avustaa potilasta muistutuksen tai kantelun tekemisessä, jos tämä on tyytymätön saamaansa hoitoon tai kohteluun.

Potilasasiamies ei ota kantaa potilaan lääketieteellisiin hoitopäätöksiin. Hän ei ota myöskään kantaa siihen, onko potilaan hoidossa tapahtunut hoitovahinko.

Potilasasiamiehen yhteystiedot saa hoitavasta yksiköstä.

(Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, Potilasvahinkolaki)

1.6 Edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto

Edunvalvontavaltuutus on edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää asioiden hoito. Edunvalvontavaltuutuksella voi etukäteen huolehtia siitä, että joku toinen hoitaa taloudellisia ja muita asioita tulevaisuudessa, jos itse ei niitä enää pysty hoitamaan esimerkiksi sairauden vuoksi.

Edunvalvontavaltuutus tehdään kirjallisesti. Kun valtakirja allekirjoitetaan, on kahden esteettömän todistajan oltava samanaikaisesti läsnä ja todistettava valtakirja allekirjoituksillaan. Mikäli valtakirjaa alkaa laatia, kun toimintakyky on jo heikennyt, voi olla tarpeen pyytää lääkärinlausunto, jotta voidaan varmistua valtuuttajan kyvystä edunvalvontavaltakirjan merkityksen ymmärtämiseen. 

Edunvalvontavaltuutuksen laatimiseen on suositeltavaa pyytää oikeudellista apua esimerkiksi oikeusaputoimistosta. Lisätietoja saa myös digi- ja väestötietovirastosta (entiseltä nimeltään maistraatti).

Kun henkilö ei enää pysty hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden vuoksi, valtuutettu pyytää viranomaista Digi- ja väestötietovirastosta vahvistamaan valtuutuksen. Viranomainen valvoo valtuutetun toimintaa erityisesti taloudellisissa asioissa.

Jokainen voi itse määrittää asiat, jotka valtuutus kattaa. Valtuutettu voi huolehtia esimerkiksi omaisuuden hoidosta ja muista taloudellisista asioista sekä terveyden- ja sairaanhoidosta.

On hyvä pohtia, halutaako valtuutetun tekevän lahjoituksia valtuuttajan puolesta, esimerkiksi lähiomaisen merkkipäivänä. Valtuutettu on lain mukaan oikeutettu antamaan valtuuttajan puolesta vain sellaisen lahjan, jonka perusteet on yksilöity valtakirjassa. Muutoin hänellä ei ole oikeutta lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta. 

Valtakirjaan kannattaa nimetä myös varavaltuutettu (esim. perheen ulkopuolinen henkilö), joka hoitaa asioita valtuutetun ollessa esteellinen. Esteellisyyden voi aiheuttaa esimerkiksi vuokrasopimuksen tekeminen, asunnon kauppa, perinnönjako tai lahjoitus.  

Hoitotahdossa henkilö ilmaisee omaa hoitoaan koskevan tahtonsa tulevaisuuden varalle. Henkilö voi esimerkiksi kieltäytyä tietyistä hoidoista.

Hoitotahto voidaan ilmaista suullisesti tai tehdä kirjallisesti. Jos henkilö ilmaisee hoitotahtonsa suullisesti, on siitä tehtävä henkilön itsensä varmentama merkintä potilasasiakirjoihin. Suositeltavaa on tehdä hoitotahto kirjallisesti (käytetään myös nimitystä hoitotestamentti). Hoitotahdolla voi varmistaa, että annettava sairaanhoito on potilaan oman vakaumuksen mukaista tilanteissa, joissa tahtoa ei pystytä selvittämään kysymällä, esimerkiksi sairauskohtaus- tai onnettomuustilanteissa. Jos henkilön tahtoa ei saada selvitetyksi eikä hoitotestamenttia ole tehty, lähiomaisia kuullaan potilaan hoidosta.

Lisätietoja edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta

(Laki edunvalvontavaltuutuksesta, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista)

1.7 Palvelun tai etuuden hakeminen

Hakemus on useimmiten laadittava kirjallisesti. Hakemuksessa on hyvä esittää perustelut omille vaatimuksilleen. Viranomaisen suostumuksella hakeminen voi tapahtua myös suullisesti.

Hyvä hallintotapa edellyttää teknisen kirjaamisavun antamista hakemuksen täyttämiseksi. Viranomaisen on esimerkiksi merkittävä hakijan esittämät tiedot, vaatimukset ja niiden perustelut hakemuslomakkeisiin. Asiakkaan itsensä on varmistuttava, että oleelliset ja oikeat asiat on kirjattu hakemukseen ennen hakemuksen allekirjoittamista.

Lisätietoa vakuutuskorvausten hakemisesta

(Hallintolaki, Sairausvakuutuslaki)

1.8 Päätöksen antaminen

Viranomaisen on käsiteltävä hakemus ilman aiheetonta viivytystä. Viranomaisen on asiakkaan pyynnöstä annettava käsittelyaika-arvio ja myös vastattava tiedusteluihin käsittelyn etenemisestä.

Kirjalliseen hakemukseen on aina annettava kirjallinen päätös. Päätöksestä on käytävä ilmi, mihin hakija on oikeutettu tai miten asia on muuten ratkaistu. Päätökset on perusteltava: on kerrottava sovelletut lainkohdat ja päätöksen perustana olevat tosiasiat.

Vammaispalvelussa viranomaisen tulee kirjata sosiaalitoimelle saapunut hakemus ja siihen tulee vastata seitsemän vuorokauden kuluessa hakemuksen saapumisesta. Päätös tulee tehdä kolmen kuukauden sisällä.

Toimeentulotuessa kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä käytettävissä olevien tietojen perusteella samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä hakemuksen saapumisesta. Muussa kuin kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.

(Laki ja asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista, Laki toimeentulotuesta ja Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta)

1.9 Palveluseteli

Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka hyvinvointialueen kuuluu järjestää asukkailleen. Palvelusetelillä hankittava palvelu on vaihtoehto hyvinvointialueen tuottamalle palvelulle. Palveluseteli ei kuitenkaan sovellu käytettäväksi kiireellisessä hoidossa eikä tahdosta riippumattomassa hoidossa.

Hyvinvointialue päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja mihin palveluihin se antaa setelin. Jos asiakas tai potilas ei halua käyttää palveluseteliä, hyvinvointialueen on ohjattava hänet muulla tavoin järjestettävien palvelujen piiriin.

Setelin saaminen edellyttää, että hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon edustaja arvioi henkilön palvelun tarpeen. Palvelusetelin saa hyvinvointialueen terveysasemalta, sosiaalivirastosta ja muista kunnan palveluyksiköistä, jotka myös antavat lisätietoja palvelusetelistä.

Lisätietoa Sosiaali- ja terveysministeriö, Kuntaliitto

(Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä)