2. Muutoksenhaku, kantelu ja muistutus

2.1 Muutoksenhaku kielteiseen päätökseen

Kun asiakas tai potilas on tyytymätön jostain palvelusta tai etuudesta viranomaiselta saamaansa kirjalliseen päätökseen, hän voi yleensä hakea siihen muutosta. Muutoksenhakuun annetaan ohjeet päätökseen liitetyssä muutoksenhakuosoituksessa.

Mikäli asiakas tai potilas on tyytymätön sellaiseen viranomaisen toimintaan, josta ei anneta muutoksenhakukelpoista päätöstä, hän voi tehdä asiasta muistutuksen tai kantelun.

2.1.1 Itseoikaisu

Viranomaisilla on mahdollisuus itse muuttaa, eli oikaista tekemäänsä päätöstä. Mikäli henkilö on tyytymätön viranomaisen tekemään ratkaisuun, päätöksen tehneen viranomaisen kanssa on hyvä neuvotella ennen varsinaista muutoksenhakua. Tällöin on mahdollista esittää lisäperusteluja hakemuksen tueksi ja täsmentää jo aiemmin annettuja selvityksiä sekä pyytää viranomaista itse oikaisemaan tekemänsä päätös. Tärkeää on, että itseoikaisupyyntö esitetään pian sen jälkeen, kun päätös on annettu tiedoksi, jotta oikaisuvaatimus tai valitus on tarvittaessa mahdollista tehdä sille erikseen säädetyssä määräajassa. Mikäli muutoksenhaulle säädetty määräaika ehtii umpeutua ja jos asiassa ilmenee uusia seikkoja hakemuksen tueksi, on aina mahdollista tehdä uusi hakemus.

Lait ja asetukset: Hallintolaki

2.1.2 Päätöksen tiedoksianto ja muutoksenhakuosoitus

Päätös on aina annettava tiedoksi joko alkuperäisenä tai oikeaksi todistettuna jäljennöksenä. Asiakkaan katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemäntenä päivänä siitä, kun päätös on postitettu. Seitsemän päivän määräajan laskeminen aloitetaan postituspäivää seuraavasta päivästä. Jos asiakirja annetaan asianosaisen suostumuksella tiedoksi sähköisenä viestinä, käytännössä sähköpostilla tai Suomi.fi-viestillä, se katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Muutoksenhakuajan lasketaan alkavan siitä päivästä, jolloin asiakas on saanut päätöksen tiedoksi.

Viranomaisten päätösten liitteenä on oltava muutoksenhakuosoitus, jossa mainitaan, mille viranomaiselle muutoksenhakukirjelmä toimitetaan sekä miten ja missä ajassa päätökseen saa hakea muutosta. Muutoksenhakuosoituksessa kerrotaan, mitä muutoksenhakuasiakirjan tulee sisältää, mitä liitteitä on oltava mukana sekä ohjeistetaan, miten muutoksenhaku toimitetaan perille. Mikäli päätökseen ei voi hakea muutosta, on päätöksessä oltava tieto siitä, minkä säännöksen nojalla muutoksenhaku ei ole mahdollista.

Jos muutoksenhakuosoitusta ei ole annettu tai päätöksessä on virheellisesti ilmoitettu, ettei siihen saa hakea muutosta valittamalla, viranomaisen on annettava uusi lainmukainen muutoksenhakuosoitus.  Jos muutoksenhakuosoitus on virheellinen, viranomaisen on annettava uusi muutoksenhakuosoitus, jos sitä pyydetään muutoksenhakuosoituksessa mainitussa tai säädetyssä valitusajassa. Valitusaika alkaa kulua uuden valitusosoituksen tiedoksiannosta.

Lait ja asetukset: Hallintolaki, Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa, Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa

2.1.3 Muutoksenhakuasiakirjan kirjoittaminen

Muutoksenhaun ensimmäinen vaihe on muutoksenhakuasiakirjan, kuten oikaisuvaatimuksen tai valituksen, kirjoittaminen. Muutoksenhakuasiakirja voi olla vapaamuotoinen kirje tai valmis lomake. Muutoksenhakuasiakirjaa laadittaessa tulee noudattaa päätökseen liitettyä muutoksenhakuosoitusta.

Muutoksenhakuasiakirjassa on kerrottava:

  • miksi on tyytymätön saamaansa päätökseen
  • millä perusteilla muutosta haetaan
  • mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi.

Muutoksenhakuasiakirja on allekirjoitettava omakätisesti. Jos asiakas on hankkinut esimerkiksi uuden lääkärinlausunnon valituksensa tueksi, lausunto liitetään mukaan asiakirjaan. Asiakirja on toimitettava valitusajan kuluessa muutoksenhakuosoituksessa mainittuun osoitteeseen tai viranomaiselle.

Muutoksenhakuajan päättymisen jälkeen:

  • uusia vaatimuksia voi esittää, jos olosuhteet ovat muuttuneet tai asiassa tulee tietoon seikkoja valitusajan jälkeen
  • vaatimusten laajentaminen alkuperäisistä ei ole mahdollista
  • valitusta voi täydentää esittämällä uusia perusteita vaatimusten tueksi
  • täydentämisen tulee tapahtua kohtuullisessa ajassa valituksen jättämisestä
  • voi vaatia valituksen kohteena olevan päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä.

Lait ja asetukset: Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa

2.1.4 Muutoksenhaku on pääsääntöisesti maksutonta

Sosiaaliturvaan liittyvien muutoksenhakuasioiden käsittely eri muutoksenhakuelimissä on pääsääntöisesti maksutonta ja kirjallista. Sosiaaliturva-asioissa muutoksenhaku on mahdollista hoitaa itsenäisesti, ilman esimerkiksi asianajajan apua. Muutoksenhakuun voi saada maksutonta oikeusapua esimerkiksi valtion oikeusaputoimistosta.

Lait ja asetukset: Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, Tuomioistuinmaksulaki, Oikeusapulaki

2.1.5 Muutoksenhaku sosiaalihuollossa

Sosiaalihuollon viranhaltijan päätökseen voi hakea muutosta hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaavalta toimielimeltä 30 päivän kuluessa siitä, kun on saanut päätöksen tiedoksi. Oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin käy ilmi päätökseen liitetystä oikaisuvaatimusosoituksesta. Toimielimen päätökseen tyytymätön voi valittaa edelleen hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Sosiaaliasiavastaavat neuvovat ja auttavat muutoksenhaussa sekä asiakkaan asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Sosiaaliasiavastaavan yhteystiedot saa omalta hyvinvointialueelta.

Erityishuolto-ohjelmien (EHO) laatiminen loppuu uuden vammaispalvelulain voimaantulon myötä. Hakemusta EHO:n laatimiseksi ei ole voinut enää tehdä 1.1.2025 alkaen. Mikäli EHO:a on haettu ennen 1.1.2025, hakemus käsitellään ja EHO voidaan myöntää vanhan lainsäädännön perusteella, viime kädessä muutoksenhaun kautta. EHO:t ovat siirtymäsäännösten mukaan voimassa niihin merkityn voimassaoloajan ja enintään kolme vuotta uuden vammaispalvelulain voimaantulosta (pl. kuntouttava varhaiskasvatus ks. 4.7). Siirtymäaikana voimassa olevasta / voimaan tulevasta erityishuolto-ohjelmasta voi valittaa 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista Lupa- ja valvontavirastoon, jonka päätöksestä voi valittaa edelleen hallinto-oikeuteen. Lupa- ja valvontavirastosta voi myös hakea oikaisua EHO:on ilman määräaikaa sillä perusteella, ettei EHO ole tarkoituksenmukainen.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on valituslupatuomioistuin. Edes subjektiivisina oikeuksina turvattuja vammaispalvelulain mukaisisia palveluita koskevista hallinto-oikeuden päätöksistä ei voi tehdä jatkovalitusta KHO:een, ellei se myönnä valituslupaa. Valituslupahakemus ja valituskirjelmä on toimitettava korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun on saanut tiedoksi hallinto-oikeuden päätöksen. Valitusluvan voi saada ennakkopäätösperusteella, ilmeisen virheen vuoksi tai muusta painavasta syystä. Muu painava syy voi olla esimerkiksi asian erittäin suuri merkitys valittajalle. Valituslupahakemuksessa tulee mainita, millä perusteella tai perusteilla valituslupaa haetaan, ja valituslupaperustetta on syytä perustella huolellisesti. Korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen valitusluvan epäämisestä ei ole muutoksenhakuoikeutta, eikä myöskään KHO:n päätökseen, jonka se on antanut tutkimansa valituksen johdosta.

Lait ja asetukset: Sosiaalihuoltolaki, Vammaispalvelulaki, Laki kehitysvammaisten erityishuollosta, Asetus kehitysvammaisten erityishuollosta, Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, Hallintolaki, Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, Laki potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista

2.1.6 Muutoksenhaku terveydenhuollossa

Terveydenhuollon toimintaan, kuten hoitopäätöksiin, ei ole muutoksenhakuoikeutta. Terveydenhuollon toimintaan tyytymätön voi kuitenkin tehdä siitä muistutuksen tai kantelun. Lue lisää luvusta 2.2 Muistutus ja valitus sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Kun asiakas on tyytymätön terveydenhuollossa tehtyihin päätöksiin, esimerkiksi kuntoutuksen palvelujen tai apuvälineiden tarpeen arvioon ja hankintaan liittyviin päätöksiin, hänen tulee ensisijaisesti ottaa yhteyttä päätöksentekijään tai tämän esimieheen. Asiakas voi:

  • tehdä muistutuksen asiasta terveydenhuollon toimintayksikön vastaavalle johtajalle, eli hyvinvointialueella johtavalle lääkärille ja terveyskeskuksissa ylilääkärille
  • tehdä kantelun Lupa- ja valvontavirastolle, eduskunnan oikeusvaltuutetulle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille tai
  • viedä asian hallintoriitana hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Hallintoriita tulee vireille hakemuksella, joka toimitetaan hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea muutosta edelleen korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Muistutus- ja kantelumenettely on käytettävissä myös silloin, jos kiireettömään hoitoon pääsy ei toteudu säädetyssä määräajassa.

Potilasasiavastaavalta saa neuvoja ja apua muutoksenhakuun, muistutukseen ja kanteluun, potilaan asemaan ja oikeuksiin sekä vahingonkorvauksiin liittyvissä kysymyksissä. Potilasasiavastaavan yhteystiedot saa omalta hyvinvointialueelta.

Lisätietoa potilaan oikeuksista sekä potilas- ja lääkevahingoista löytyy oppaan luvusta 1 Asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Lait ja asetukset: Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, Potilasvahinkolaki, Laki potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista

2.1.7 Muutoksenhaku Kelan päätökseen

Kelan päätöksiin haetaan muutosta kirjallisesti. Muutoksenhakuaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakijalla on oikeus saada tietoa Kelalta asian käsittelyyn vaikuttaneista asiakirjoista. Kela tutkii, voidaanko päätös oikaista. Jos kaikki muutoksenhakijan vaatimukset hyväksytään, valitus raukeaa, ja Kela antaa oikaisusta päätöksen. Jollei päätöstä oikaista, valitus siirretään lausuntoineen muutoksenhakulautakunnalle. Lautakunnan päätökseen voi hakea muutosta vakuutusoikeudesta 30 päivän kuluessa.

Lisätietoa ja ohjeita muutoksenhakuun löytyy Kelan sivuilta.

Lait ja asetukset: Laki Kansaneläkelaitoksesta, Laki sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnasta

2.1.8 Muutoksenhaku työeläkelaitosten päätöksistä

Kaikissa yksityisten ja julkisten alojen työeläketurvaa koskevissa asioissa ensimmäinen muutoksenhakuaste on työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta. Muutoksenhakuasiakirja on toimitettava eläkelaitokseen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuun liitetään mukaan jäljennös päätöksestä, johon haetaan muutosta sekä selvitykset, joihin vedotaan.

Lisäselvityksiä voi toimittaa myöhemmin. Jos eläkelaitos ei katso voivansa muuttaa päätöstä, asia siirtyy työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan tutkittavaksi. Eläkelaitos toimittaa asiassa aikaisemmin kertyneet selvitykset lautakunnalle. Lautakunnan päätöksiin haetaan muutosta vakuutusoikeudelta, joka on eläketurvaa koskevissa asioissa ylin oikeusaste. Muutoksenhausta säädetään työntekijän eläkelaissa (TyEL).

Lisätietoja ja ohjeita muutoksenhakuun löytyy Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan verkkosivuilta.

Lait ja asetukset: Työntekijän eläkelaki, Yrittäjän eläkelaki , Julkisten alojen eläkelaki, Maatalousyrittäjän eläkelaki, Merimieseläkelaki, Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, Laki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta, Laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa

2.1.9 Muutoksenhaku tapaturma- ja liikennevakuutusyhtiöiden päätöksistä

Tapaturmavakuutuksen kuntoutusta koskeviin vakuutusyhtiöiden päätöksiin voi hakea muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta. Lautakunnan kielteisiin päätöksiin voi hakea muutosta vakuutusoikeudesta. Vastaavissa liikennevakuutuslain mukaista kuntoutusta koskevissa asioissa muutosta haetaan suoraan vakuutusoikeudesta. Asiakirjat on toimitettava muutoksenhakuelimille 30 päivän kuluessa siitä, kun on saanut päätöksen tiedoksi.

Lisätietoa ja ohjeita muutoksenhakuun saa oppaan luvusta 10 Tapaturma-, ammattitauti- ja liikennevakuutus.

Lait ja asetukset: Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa, Laki liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta, Työtapaturma- ja ammattitautilaki, Laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa

2.2 Muistutus ja kantelu sosiaali- ja terveydenhuollossa

Julkisessa tai yksityisessä sosiaali- tai terveydenhuollossa saamaansa kohteluun tai hoitoon tyytymätön henkilö voi tehdä kirjallisen muistutuksen sosiaali- tai terveydenhuollosta vastaavalle viranhaltijalle tai toimintayksikön johtajalle tai vastuuhenkilölle. Muistutuksen voi tehdä myös asiakkaan laillinen edustaja, omainen tai muu läheinen, jos asiakas ei sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene itse tekemään muistutusta tai jos hän on kuollut. Toimintayksikön on tiedotettava muistutusoikeudesta riittävällä tavalla sekä järjestettävä muistutuksen tekeminen mahdollisimman vaivattomaksi. Potilas- ja sosiaaliasiavastaavat auttavat muistutusten laatimisessa.

Vaikka muistutus tehdään yleensä kirjallisesti (mukaan lukien sähköpostitse), muistutuksen voi perustellusta syystä tehdä myös suullisesti. Johtavan viranhaltijan tai toimintayksikön johtajan tai vastuuhenkilön on käsiteltävä muistutus asianmukaisesti ja annettava siihen perusteltu kirjallinen vastaus kohtuullisessa ajassa. Kohtuulliseksi ajaksi on yleensä katsottu noin kuukausi. Annettuun vastaukseen ei voi hakea muutosta, mutta samasta asiasta voi kannella kirjallisesti valvontaviranomaiselle. Valvontaviranomainen voi siirtää sille tehdyn kantelun käsiteltäväksi ensin muistutuksena. Tarkoituksena on, että asiat käsiteltäisiin ensin siinä toimintayksikössä, johon asiakkaan tai potilaan moite on kohdistunut.

Valtion Lupa- ja valvontavirasto valvoo sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen lainmukaisuutta sekä antaa toimintaan liittyvää ohjausta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja koskevat kantelut osoitetaan LVV:lle. Kantelu on tehtävä Lupa- ja valvontavirastolle myös silloin, kun epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen.

Kantelun voi tehdä esimerkiksi hallintopäätöksistä, tosiasiallisesta toiminnasta tai asiakkaan kohtelusta. Kantelu tehdään kirjallisesti. Kantelussa tulee selvittää, mitä toimenpidettä, menettelyä tai päätöstä kantelija pitää virheellisenä tai epäasianmukaisena. Kantelu ei ole muutoksenhakukeino, eikä kanteluratkaisulla voida määrätä maksettavaksi korvauksia tai tuomita rangaistuksia. LVV voi ratkaisussaan huomauttaa kantelun kohteena olevaa tahoa tai antaa kantelun kohteelle hallinnollista ohjausta siitä, miten asiassa olisi tullut menetellä. Kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä kantelua ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä Kelan etuuksiin liittyvistä asioista voi kannella myös eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelun voi kirjoittaa itse vapaamuotoisesti tai käyttää sen tekemiseen kantelulomaketta, joka löytyy eduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilta. Kanteluun on hyvä liittää kopiot asiaan liittyvistä päätöksistä ja muista asiakirjoista. Oikeusasiamies ei tutki kantelua, joka koskee yli kaksi vuotta vanhaa asiaa, ellei kantelun tutkimiseen ole erityistä syytä.

Lait ja asetukset: Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksistaLaki potilaan asemasta ja oikeuksista, Hallintolaki